Surun läsnäolo

Kun jonkun sydän pysähtyy lopullisesti, jotakin aina muuttuu maailmassa lopullisesti. Viime päivinä ajatukseni ovat viipyilleet kuolemassa ja surussa sekä luopumisessa. Eräs tärkeä ja merkittävä ihminen poistui elämästämme parempaan paikkaan. Suru on suuri, mutta vilpittömästi ajattelen, että kuolema armahti hänet. Hän eli viimeiset vuotensa hiljalleen riuduttavan ja toimintakyvyn lamauttavan ALS-sairauden kourissa. ALS rappeuttaa vähitellen liikehermoja, jotka…

Pysähtynyt elämä ja ajan hurja juoksu

Elämä just nyt on tasapaksua, harmaata ja ankeaa suorittamista. Selviytymistä. Tuntuu, että poljen paikallani ja aika ei vain kulu. Mutta toisaalta koko ajan on se tunne, että aika juoksee liiankin nopeasti. Aika valuu kuin hiekka sormieni läpi, eikä mitään jää käteen. Koen, että olen viimeiset vuodet taistellut aikaa vastaan. Se kuuluisa biologinen kello on soinut…

Mitä kuuluu?

Kohta toista kuukautta sitten kävin ihanan fysiatrin vastaanotolla, josta kirjoitin postauksessa Kokonaisvaltaisesti kuulluksi ja nähdyksi tuleminen. Hän vastaanotolla kyseli laajemminkin elämästäni, jolloin puheeksi tuli myös pienehkö turvaverkostoni. Hän kysyi huolestuneena, että onko minulla arjessa ihmisiä, jotka kysyvät silloin tällöin mitä minulle kuuluu? Hän sanoi, että jokainen ihminen tarvitsee edes jonkun, joka pysähtyy kysymään kuulumisia. Koin…

Itsensä suojaaminen lisävaurioilta

Kerroin kuukausi sitten kokemuksiani psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolta kirjoituksessa Kuinka kauan tätä voi kestää?. Kerroin kohtaamisesta, joka oli todella repivä, kuohuttava ja lopulta lamaannuttava. Sillä hetkellä kokemani turvattomuuden tunne oli jotakin aivan käsittämätöntä ja minun sietokykyni ylittävää. Konfliktin jälkeen istuimme huoneessa yli 20 minuuttia täysin hiljaa. Sairaanhoitaja puhumattomuudelle en tiedä syitä, mutta itse en kyennyt enää…

Kuinka kauan tätä voi kestää?

Viime helmikuussa kirjoitin postauksessa Avun pyytäminen ja saaminen on taitolaji jonkin verran siitä, miten monimutkaiseksi ja vaikeaksi koen psyykkisen avun saamisen. Hain silloin aktiivisesti apua jaksamiseni tueksi, mutta avun saaminen ei ole ollut ollenkaan yksinkertaista. Jälleen olen todennut, että avun hakeminen ja saaminen vaatii todella sitkeyttä ja voimavaroja! Kirjoitin silloin olevani väsynyt potilaana olemiseen ja…

Uskallanko?

Olen aina ajatellut paljon tulevaisuus-kysymyksiä. Ne ovat nousseet niin fyysisten rajoitteiden kuin psyykkisen pystyvyyden ja jaksavuuden näkökulmasta. Lapsena en osannut ajatella kehoni erilaisuutta tai rajoitteita asioina, jotka vaikuttaisivat merkittävästi tulevaisuuteeni. Osin siksi, etteivät oireet ja rajoitteet olleet konkretisoituneet tai selvästi havaittavissa. Ainoa kehollinen rajoite, josta kärsin lapsena, oli pienikokoisuuteni. Se oli yksi syy koulukiusaamiselle. Olinhan…

Erityistyöntekijän vastaanotto

Rajoitteet suurennuslasin alla

Kotini seinien ulkopuolella pyrin elämään niin kuin muutkin. Tai ainakin ulkoisesti näyttämään ja toimimaan kuten muutkin. Pyrin piilottamaan ja peittämään oireita ja rajoitteita. En halua olla niiltä osin huomion keskiössä. Joskus käsien tärinää on todella vaikeaa peittää ja erityisesti se vaivaannuttaa, jos huomaan toisen ihmisen kiinnittäneen siihen huomiota. Koen rajoitteineni vuoksi huonommuutta ja ehkä hieman…

Olisinpa tiennyt…

Osallistuin viime viikonloppuna instagramissa Maaret Kallion Olisinpa tiennyt -haasteeseen. Aivan upea haaste ja oli hienoa nähdä, kuinka laajalle haaste levisi. Minä osallistuin tuohon haasteeseen itseasiassa kahteen kertaan: ensin omalla nimellä ja kasvoillani sekä toisen kerran blogini nimimerkin kautta, koska en uskaltanut omalla nimelläni kirjoittaa niin paljaasti kuin olisin halunnut. Paljastin molemmissa kirjoituksessani menneisyyteni kipeimpiä kipukohtia,…

Kun yksi ovi revitään lujaa kiinni, onneksi toinen ovi aukeaa

Tänään minulla oli viimeinen työpäivä. Olo on hyvin ristiriitainen. Pettynyt. Surettaa niin, että tekisi mieli itkeä. Suututtaa niin, että tekisi mieli huutaa. Kotona olen pystynyt antamaan tunteiden tulla ja mennä, mutta töissä en ole tehnyt kumpaakaan; en ole huutanut, enkä itkenyt, vaikka olenkin joutunut muutamaan otteeseen pyyhkimään varkain karanneita kyyneleitäni. Onneksi minulla on näiden raskaiden…

Kovin helppoa on vajota hetkiin joissa tunne on valhetta

Minä olen kulkenut jo pidempään aivan kuilun reunalla. Olen joutunut valtavasti tasapainoilemaan, ettei pimeys niele minua kokonaan. Pysyvästi. Kohtalaisen hyvin olen selviytynyt, vaikka pimeys onkin hetkittäin saanut minusta todella lujan otteen ja lyönyt minut täysin maihin. Viimeksi kunnolla puoli vuotta sitten. Silloin kaikki pysähtyi minun sisäisessä maailmassani. Minä pysähdyin. Sydämeni löi ja hengitin, mutta en…