Vuoden 2016 alusta alkaen olen potilaana ollut tekemisissä yli neljänkymmenen lääkärin kanssa. Tai oikeastaan siinä neljänkympin kieppeillä sotkeuduin laskuissani viime vuoden lopulla, enkä ole aivan varma, kuinka moni lääkäri minun asioihini on ottanut kantaa ja kuinka monen kanssa olen asioinut henkilökohtaisesti. Lääkäreiden lisäksi olen tietysti asioinut lukuisten muiden terveydenhuollon ammattilaisten kanssa, joiden määrää en ole…
Rankka töihin paluu viikko
Mieheni lähti sunnuntaiaamuna työreissulle ulkomaille kahdeksi viikoksi. Ensimmäisen yön yksin sain nukuttua hyvin, mutta maanantaiaamuna uni loppui jälleen kerran kesken. Onneksi sillä kertaa vasta puoli kuusi, eikä jo ennen viittä, kuten useampana aamuna. Unihäiriöt ovat yksi inhottavimmista Terolut-lääkityksen sekä myös kortisonin haittavaikutuksista. Nukkuminen, kun ei muutenkaan ole minulle mitenkään yksinkertainen asia. Olen kärsinyt unettomuudesta ja…