Rauta ja raudanpuute on herättänyt paljon keskustelua viime aikoina. Olen seuraillut keskustelua erilaisissa foorumeissa ja todennut, että aihe on jakanut etenkin lääkäreiden mielipiteitä hyvin jyrkästi. Keskusteluissa on mukana paljon heitä, jotka kokevat aiheen erittäin henkilökohtaisena ja kirjoittavat oireistaan sekä väsymyksestään, ja yrittävät saada apua tilanteeseensa. Aihe herättää keskustelijoissa paljon tunteita ja se tuo myös keskusteluun ja mielipiteisiin omat mausteensa. Raudanpuute on minullekin henkilökohtaisesti tuttu aihepiiri, joten pystyn jakamaan siitä omakohtaista kokemustani. Voi siis sanoa, että tiedän mistä kirjoitan, vaikka en viittaakaan kirjoituksessani mihinkään tieteellisiin tutkimuksiin tai lähteisiin. Kirjoitan täysin omien havaintojeni ja tulkintojeni näkökulmasta, joita olen pyrkinyt käsittelemään sopivan objektiivisesti ja laajakatseisesti. Ainakin yritän.

Kerroin postauksessa Kaksin käsin rautaa, miten käsite ferritiini tuli minulle tutuksi. Jälkeenpäin ajateltuna se oli aika sattuman kauppaa, että työterveyslääkärini määräsi minulle muiden labrojen mukana myös “rautalabroja”, niin ikään myös ferritiinin. Sen jälkeen kyseenalaistava ja tutkiva luonteeni heräsi etsimään lisää tietoa ja ottamaan asioista selvää, vaikka labrat olivatkin arvoiltaan täysin viitteissä. Muutama kuukausi myöhemmin samoista labroista minulla diagnosoitiin raudanpuute ja sitä alettiin hoitamaan systemaattisesti. Pari kuukautta myöhemmin kontrollimittauksessa ferritiini oli lähes sadan ja se myös tuntui olossani selvästi. Etenkin pää tuntui selkeämmältä.

Viimeksi, kun kirjoitin raudasta ja sen vaikutuksesta omaan olooni, totesin “…muutos on merkittävä. Raudalla on siis ollut minun työssä jaksamisessa valtava merkitys! Mutta pelkällä raudalla ei korjata koko elämän aiheuttaman kuormituksen vaurioita. ” Olen edelleenkin vahvasti tätä mieltä. Raudalla on merkitystä, mutta jos ihminen on todella väsynyt, ei väsymyksen syiden etsiminen ja korjaaminen ole yksinkertaista. Ei ainakaan niin mustavalkoista kuin ihmisten mielipiteet eri keskustelufoorumeille antavat ymmärtää. Koska minulla itsellänikin on kokemusta raudan vaikutuksesta, en missään nimessä lähde aliarvioimaan kenenkään muiden kokemuksia. Minä kyseenalaistan näkökantojen mustavalkoisuuden, ja senkin teen täysin omaan kokemusmaailmaani pohjautuen. Kuten aiemmista kirjoituksistani on käynyt ilmi, on elämäni varsin vaativaa ja väsyttävää. Se on sitä nyt ja on ollut aiemminkin. Elämäni haasteelliset lähtökohdat ovat vinkauttaneet sisimpääni ja minäkuvaani jo varhain lapsuudessa, mikä on tuonut vääränlaiset ajattelumallit mukanaan. Menneen elämän traumat ovat vaikuttaneet paljolti mielen rakentumiseen ja kehittymiseen. Elämän lähtökohdat, traumat ja vaikeat kokemukset ovat värittäneet sisäisen maailmani väistämättä mustaksi. Se mustuus on nimeltään masennus.

Ihminen voi masentua kohdatessaan jotakin, mikä on hänelle ylivoimaista, huonolla tavalla odottamatonta ja järkyttävää. Itse ajattelen, että tällä mieltä ravistelevan kokemuksen suuruudella ei ole välttämättä merkitystä, vaan olosuhteilla, joissa kokemus tulee vastaan. Jos ihminen jää täysin yksin vaikeassa tilanteessa, tilanne pitkittyy tai hän joutuu alati tukahduttamaan tunnettaan, altistaa se väistämättä masennukselle tai jopa laukaisee sen. Ihminen on aina kokemuksiensa summa ja toistuessaan vaikeat kokemukset haavoittavat ihmisen mieltä ja voivat rampauttaa sen. Siksi ajattelen, ettei yksittäinen mieltä järisyttävä tapahtuma masenna ihmistä, vaan kaikki se tuntuu painolastissa, mitä hän on siihen asti kokenut ja elänyt läpi. Kokonaisuus on se, mikä ratkaisee.

Jos maailma on maalautunut mustaksi, vaatii mustasta eroon pääseminen paljon työtä. Mielen työtä. Tilanne on osaltaan aika haasteellinen, sillä masennus aiheuttaa hyvin usein pohjatonta väsymystä ja väsynyt ei jaksa tehdä töitä. Väsymyksestä on ensin yritettävä hankkiutua eroon jollakin keinolla edes vähäsen. Tässä kohtaa voivat olla myös ne rautatabletit jonkinlaisena apuna, mutta ajattelen, että oikeasti väsymyksestä eroon pääseminen vaatii sen, että on jaksettava ja uskallettava katsoa sitä suoraan kohti. Kysyttävä, mitä se vaatii? Mikä minua väsyttää henkisesti ja mikä fyysisesti? Omakohtaisesti voin sanoa, että joskus väsymykseni vaatii sitä, että vain olen olemassa ja hengitän. Hyväksyn väsymyksen ja sanon itselleni, että se on tarpeeksi, kun hengitän. Mutta pelkällä olemisella ja hengittämisellä ei taistella väsymystä ja masennusta vastaan. On jaksettava ja myös tahdottava tehdä jotakin, mikä hiljalleen murentaa masennusta. Jotta masennuksen saa riisuttua vähitellen aseettomaksi, on mentävä suoraan sitä kohti. On uskallettava sukeltaa omassa mielessä syvälle ja etsittävä sieltä masennuksen juuria. On sukellettava niin syvälle, että alkaa pelottamaan ja tuntumaan, ettei uskalla enää hengittää. Ja sen jälkeen tultava takaisin pintaan, taas hengittää ja levätä.

Mielensyvyyssukelluksia en ikipäivänä uskaltaisi tehdä yksin, ilman tukea ja turvaa, sillä ihan kokemuksella voin sanoan, että syvälle sukeltaminen voi lamauttaa minut niin pahasti, etten enää pääsekään yksin pintaan. Tarvitsen tuekseni ihmisen, joka ymmärtää ja näkee, jos omat keinoni eivät riitäkään ja näyttää reitin takaisin. Kukaan ei jaksa taistella yksin ilman apua pohjatonta väsymystä ja masennusta vastaan, ja mielestäni on täysin kohtuutonta sitä edes vaatia. On ollut todella surullista huomata, että foorumikeskusteluista näkyy selvästi se, että ihmiset jäävät usein yksin ongelmiensa kanssa. Olen pohtinut tätä avun saamisen vaikeutta jo useamman kerran blogissani, koska olen konkreettisestikin kokenut avun saamisen vaikeutta ja hetkittäistä mahdottomuutta. Kohta vuosi sitten julkaisin kirjoituksen Avun pyytäminen ja saaminen on taitolaji, jossa kirjoitin terveydenhuoltomme teflonpintaisuudesta ja kerroin sen hetkisistä avun hakemisen vaikeuksista. Tuon kirjoituksen jälkeen minulle on tapahtunut hurjan paljon. On ollut useita hetkiä, jolloin olen ollut kasvokkain oman avuttomuuteni ja heikkouteni kanssa. Olen vuoden aikana saanut apua, mutta olen myös joutunut kohtaamaan avun saamisen vaikeutta raastavalla tavalla. Jäänyt yksin, mikä on ollut minulle liian vaikeaa. Nyt useampi kuukausi kyseisten tapahtumien jälkeen en voi muuta kuin kiittää itseäni sitkeydestä ja periksiantamattomuusesta. Jaksoin viedä asian eteenpäin ja edelleen olla vailla apua. Nyt koen saavani oikeanlaista, riittävää apua ja tukea. Siitä olen kiitollinen.

Palataanpa takaisin rautaan ja ferritiiniin. Elokuussa edellisen kontrollimittauksen yhteydessä sovimme lääkärin kanssa, että ferritiini kontrolloidaan uudelleen loppuvuodesta. Se jäi kuitenkin minulta toteuttamatta, sillä loppuvuoteni sisälsi niin paljon erilaisia tutkimuksia ja käyntejä. Liikaa potilaan roolissa olemista. Ensin ajattelin skipata kokonaan kontrollin, mutta joululomalla kuitenkin varasin ajan labraan. Labrakokeissa kävin nyt viime perjantaina ja otatin sillä reissulla ferritiinin, pienen verenkuvan sekä tulehdusarvot. Oli kiva todeta, että arvot ovat kunnossa ja ferritiinikin on pysynyt edelleen sadan tuntumassa, joten voin varmuudella sanoa, etten kärsi enää raudanpuutteesta. Toki tavoite ferritiiniarvolle oli vähän korkeampi, mutta tämäkin on huomattavasti parempi kuin se lähtötilanne.

Mutta miten korkeampi ferritiini tuntuu ja näkyy minussa? Olen lukenut foorumeilta kirjoituksia, kun ihmiset kertovat oireiden poistumisesta, kun ovat alkaneet käyttämään rautaa ja ferritiini on noussut. Näiden lisäksi paljon on myös niitä kirjoituksia, joissa kerrotaan, ettei oireet ole edelleenkään poistuneet. Näihin yleensä joku on kommentoinut, että ehkä se ferritiini ei ole vielä riittävällä tasolla, vaikka onkin jo korkealla. Perustelevat yksilöllisyydellä ja niin voi hyvin ollakin. Joka kerta kuitenkin mietin niitä lukiessa, että katsotaanko nyt liian kapeakatseisesti? Entä jos ferritiini on vain yksi pieni tekijä kokonaisuudessa? Kuten ajattelen olevan omalla kohdallani. Minä olen edelleen väsynyt, vaikka ferritiini on huomattavasti korkeampi, mutta kuka nyt ei olisi, jos nukkuu keskimäärin n.5-6tuntia yössä. Sanotaan myös, että matala ferritiini aiheuttaa erilaisia lihasoireita, kuten kramppeja. Minulla on edelleenkin lihaskipuja, kramppeja, elohiiriä, myoklonioita ja väsymyksen tunnetta lihaksissa ynnä muuta sellaista, jotka eivät minun tapauksessani katoa minnekään oli ferritiini mitä hyvänsä. Valitettavasti. Myöskään hengitysoireeni eivät häviä minnekään sairastamani haasteellisen astman vuoksi ja masennuksenikaan eivät katoa rautatableteilla, koska syiden juuret ovat syvällä. Miten masennus voisikaan lievittyä ratkaisevasti, kun elämäni on edelleen yhtä haasteellista kuin ennenkin? Voisin jatkaa tätä käyden läpi kaikki raudanpuutteen oireet, mutta ymmärsitte varmaan pointtini? Oireiden taustalta siis löytyy useita selittäviä syitä, eikä pelkästään vain matala ferritiini. Ainakin minun kohdallani ja niin on varmaan monen muunkin ihmisen kohdalla, kun tarkastellaan kokonaisuutta riittävän laajasti.

Mielestäni on siis hieman harhaanjohtavaa sanoa kaiken syyksi raudanpuute ja luvata kaikkien oireiden helpottavan, kun ferritiini saadaan nostettua hyvälle tasolle. En tietenkään kiellä, etteikö näin voisi käydä, mutta entä he joille ei tapahdukaan niin? He ovat todennäköisesti eläneet jo pidempään sinnitellen ja toistuvasti apua hakien. Pettymys on väistämätön, jos rauta ei tuokaan sitä luvattua ja odotettua apua. Onneksi itse en ajatellut raudan olevan ratkaisu kaikkeen tai edes osaan, sillä pettymys olisi varmaan musertanut ja lannistanut. Koen kaikesta tästä kriittisestä ja kyseenalaistavasta suhtautumisesta huolimatta ferritiinin nousulla olevan minulle hyötyä. Se ehdottomasti tuntuu olossani myönteisesti. Muutos on vain aika hienoista, eikä kovin selkeää. Koen, että olen saanut tietynlaista sitkeyttä ja kestävyyttä lisää, joka näkyy mm. väsymyksen sietokyvyssä ja tietynlaisena jaksavuutena. Koen, etten enää kärsi niin usein aivosumusta, vaikka juuri nyt sitä onkin paljon. Syynä on juuri nyt aktiivisena oleva lapsettomuushoito, jonka lääkitys tuo omat kommervenkkinsä. Haittavaikutuksista haasteellisimmat ovat päänsärky ja huimaus sekä unihäiriöt. Nyt on alla jo useampi huonosti nukuttu yö ja olokin on sen mukainen. Melko sumuinen ja usvainen. Sitä voi vain arvailla, mitä oloni olisi nyt matalammalla ferritiiniarvolla?

Kommentoi