Ikimuistoisia hetkiä niin hyvässä kuin pahassa

Viime aikoina elämä on ollut hurjaa pyöritystä. Ihan liiankin hurjaa! Osa viime aikaisista hetkistä ovat olleet kauniita, mutta jotkin hetket ovat olleet todella kuluttavia ja äärirajoille vieviä. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Nyt hiljalleen uskallan vähän jo huokaista, että pahin on ehkä jo ohi; me kaikki olemme viimein kotona ja elämä näyttäisi tasoittuvan. Just nyt toivon…

Odotettu helmikuu

Helmikuu on koittanut. Elämäni odotetuin helmikuu. Kuinka vaikeaa onkaan uskoa uskoa todeksi, että Hän on kohta täällä? Kuinka vaikeaa onkaan luottaa siihen, että viimein saamme Hänet syliimme? Saamme viimein syliin asti Hänet, jota olemme pitkään toivoneet ja Hän on vain meidän. Minun mieleni pelkää niin valtavasti menettämistä, etten ole uskaltanut antaa itselleni täysin lupaa luottaa…

Miksi on vaikeaa luottaa, että elämä kantaisi?

Kun ilmoitin klinikalle viimeisimmän lapsettomuushoidon tuloksen ja kerroin testien näyttävän plussaa, sanoin puhelimessa lääkärille “tämä on ihanaa ja samalla ihan kamalaa!!” Nyt neljännen kerran raskaaksi tuleminen aiheutti iloa, mutta myös todella paljon ahdistusta, huolta ja pelkoa. Syystäkin, sillä koskaan en ole tätä onnea saanut pitää. Tähän asti tämä onni on aina viety pois ja pahimmillaan…

Lapsettomuuden haava

Taas on se aika vuodesta, kun joka tuutista tuputetaan äitiyttä ja kehoitetaan ilahduttamaan äitiä. Koen äitienpäivän monessa mielessä erittäin haasteellisena ja vaikeana. Olen koko elämäni ajan kipuillut vaikean äitisuhteeni kanssa. On vaikeaa olla kiitollinen äidilleen, kun näen ja koen päivittäin itsessäni sen kaiken rikkinäisyyden, kivun ja tuskan, jonka hän on saanut aikaan. Nyt koen olevani…

Rankka töihin paluu viikko

Mieheni lähti sunnuntaiaamuna työreissulle ulkomaille kahdeksi viikoksi. Ensimmäisen yön yksin sain nukuttua hyvin, mutta maanantaiaamuna uni loppui jälleen kerran kesken. Onneksi sillä kertaa vasta puoli kuusi, eikä jo ennen viittä, kuten useampana aamuna. Unihäiriöt ovat yksi inhottavimmista Terolut-lääkityksen sekä myös kortisonin haittavaikutuksista. Nukkuminen, kun ei muutenkaan ole minulle mitenkään yksinkertainen asia. Olen kärsinyt unettomuudesta ja…

Annatko itsellesi luvan levähtää?

Olen aina ollut melko sinnikäs ja periksiantamaton. Olen tunnollinen ja tunnen vastuuntuntoa etenkin töistäni. Kaikki nämä piirteet ovat sopivassa määrin hyvästä, mutta ne aiheuttavat herkästi myös sen, että suhtaudun itseeni ankarasti, kun piiskuroin itseäni eteenpäin. Jos epäonnistun, soimaan itseäni herkästi. Koen herkästi myös huonoa omaatuntoa, jos ja kun joudun olemaan töistäni pois, vaikka poissaoloni oliskin…

Uusi vuosi ja uusi mahdollisuus

Joulu tuli ja meni, ja vuosikin vaihtui. Oli ihanaa vähän lomailla ja levätä. Edellisestä blogikirjoituksestani on mennä vierähtänyt jo kuukausi. Olen kyllä kirjoitellut, mutta en mitään ole saanut valmiiksi asti ja joulun alla olleiden kiireiden takia kirjoittaminen on ollut huomattavasti vähäisempää. Väsymys on ollut suurin syy miksi en ole saanut mitään julkaisuvalmiiksi. Väsymyksen takia piti…

Selittämättömästi kesken jääneet elämät

Postasinkin useampi viikko sitten instaan kuvan labrakäynnistäni, kun keskenmenotutkimuksia varten minusta otettiin reilu määrä näytetteitä. Yhteensä täytettiin 12 näyteputkiloa. Sain kyselyitä, mitä tutkitaan ja lupasin kirjoittaa keskenmenojen tutkimisesta blogiin juttua vastauksien saavuttua. Tässä lupaamani postaus höystettynä kokemustiedolla ja vähän faktalla. Olen kirjoittanut tänne blogiini jo useamman rivin lapsettomuushoidoista ja niiden mukana tulleesta elämän arvaamattomuudesta, vaikka…

Pysähtynyt elämä ja ajan hurja juoksu

Elämä just nyt on tasapaksua, harmaata ja ankeaa suorittamista. Selviytymistä. Tuntuu, että poljen paikallani ja aika ei vain kulu. Mutta toisaalta koko ajan on se tunne, että aika juoksee liiankin nopeasti. Aika valuu kuin hiekka sormieni läpi, eikä mitään jää käteen. Koen, että olen viimeiset vuodet taistellut aikaa vastaan. Se kuuluisa biologinen kello on soinut…

Kuinka kauan tätä voi kestää?

Viime helmikuussa kirjoitin postauksessa Avun pyytäminen ja saaminen on taitolaji jonkin verran siitä, miten monimutkaiseksi ja vaikeaksi koen psyykkisen avun saamisen. Hain silloin aktiivisesti apua jaksamiseni tueksi, mutta avun saaminen ei ole ollut ollenkaan yksinkertaista. Jälleen olen todennut, että avun hakeminen ja saaminen vaatii todella sitkeyttä ja voimavaroja! Kirjoitin silloin olevani väsynyt potilaana olemiseen ja…