Kipu on seuranani aikalailla joka päivä. Tyypillisesti se elää kehossani omaa elämäänsä muuttaen muotoaan ja sijaintiaan milloin minkäkin mukaan. Olen oppinut elämään kivun kanssa niin, etten anna sen häiritä liiaksi, enkä kiinnitä siihen liikaa huomiota. Mutta en ole vieläkään oppinut elämään näiden hetkien kanssa, kun kipu pääsee henkisesti niskan päälle. Nyt on mennyt useampi päivä peräkkäin voimakkaan ja häiritsevän kivun kanssa. Kivun, joka murentaa hiljalleen henkistä selkärankaa, koska ei anna hetkenkään rauhaa, eikä juurikaan ole löytynyt keinoja, joilla sen saisi vaikenemaan. Tämä kipu on niin tuskastuttava, ettei sitä juurikaan pysty poissulkemaan ja sen ohittaminen on täysin mahdotonta. Se on liian kokonaisvaltaista ja hallitsevaa, sillä nyt kipu alkaa alaselästä, reisilihasten kiinnityskohdista ja riipii jalkapohjiin asti. Kipu säkenöi hermoja pitkin jokaiseen lihakseeni ja olen erittäin tietoinen lihaksistani. Hetkittäin kävely auttaa ja rauhoittaa, mutta sen jälkeen kipu voi olla jonkin aikaa entistäkin voimakkaampaa. Tuntuu kuin seisoisin lasinsirujen päällä ja jokainen askel polttaa lihaksissa.

Tämä kipu on sellaista, joka pysäyttää kehoni, mieleni ja myös herkästi koko elämäni; on mentävä kivun ehdoilla. Henkisesti se ei ole helppoa. Kivun tahtoon myöntyminen on vaikeaa, koska koen sen alistumisena johonkin johon en tahdo. Minulta ei kysytä mielipidettä, jolloin tuntuu kuin minulta vietäisiin hetkellisesti kokonaan päätäntävalta omaan elämääni. Koska kipu on ollut nyt niin tuskastuttavan hallitsevaa, minun on jälleen ollut pakko antaa sille periksi. Tämän viikonlopun suunnitelmat oli muovattava uudelleen ja osasta suunnitelmista oli luovuttava. Aina, kun joudun kivun vuoksi luopumaan jostakin, syö se ison loven henkiseen kanttiin ja hyvin herkästi katkeruus nostaa päätään. Mieliala vaikuttaa kipukokemukseen hyvin paljon ja se ei todellakaan helpota kivun sietämistä, jos mieli mustuu katkeruudella. Tässä tilanteessa mielialan pitäminen positiivisena onkin todellinen haaste.Pitkittyneen ja tuskastuttavan kivun edessä olen pidemmän päälle keinoton. Kun käyn läpi kaikki keinot kivun rauhottamiseksi, viimeiset oljenkorteni löytyvät lääkekaapista. Olen siinä mielessä hyvin valveutunut lääkkeiden käyttäjä, koska olen perehtynyt käytössä oleviin lääkkeisiini ja jossain määrin ymmärrän niiden farmakokinetiikkaa. Tämä on ollut välttämätöntä, jotta osaan lääkitä kipuani oikein. Minulla on monenlaista kipua ja siksi on oleellista ymmärtää, mikä lääke voisi auttaa milloinkin. Tietämyksestä huolimatta minulle tulee eteen toisinaan hetkiä, etten tiedä, miten pysäytän kivun? Tietyiltä osin lääkekaappini on vajavainen ja puutteellinen. Vahvistusta en sinne osaa toivoa, kun en usko, että on olemassa sellaista lääkettä, joka juuri tämänlaiseen kipuun auttaisi. Kokemuksesta tiedän, että tietyssä mielessä lääkärit ovat haluttomia määräämään kipulääkkeitä, mutta toisaalta taas reseptiä tarjotaan hyvin herkästi. Joskus tuntuu, ettei lääkärit ymmärrä kipujani kokonaisuudessaan, jolloin eivät myöskään voi mitenkään osata tarjota siihen apua. Toki eihän niitä periaatteessa voikaan ymmärtääkään, kun ei ole sitä oikeaa diagnoosiakaan. Sen saaminen on varmasti avainasemassa, jotta voin saada ymmärrystä ja apua näille tilanteille, joissa koen olevani täysin keinoton.

Nyt yritän keskittyä asioihin, jotka vievät mieltä pois kivusta ja teen asioita, jotka helpottavat oloa. Yritän kaikin keinoin turvata yöuneni, jotta keho saa levätä ja mieli ei mustene uupumuksesta. Huomenna työpäivän jälkeen haen rentoutta kramppaaviin jalkalihaksiin hieronnasta. Toivottavasti se rentouttaa myös mieltäni. Ja kuten aina, niin nytkin: selätän kipua hetken kerrallaan.

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: