Ilmassa on selvästi jo syksyn tuntua ja tuoksua. Illalla tuntuu kosteutta ja viileyttä. Pihlajanmarjat punertavat ja valoisa aika vähenee. Syksyn saapuminen tuo aina minulle jonkinlaista haikeutta ja luopumisen tunnetta. Pidän kesästä vuoden aikana ja toivoisin sen kestävän pidempään. Niin nytkin!
Palasin muutama viikko sitten töihin kesälomalta. Arkeen paluu on ollut nihkeähköä ja se johtuu paljolti siitä, että on ollut parempia ja virkistävämpiäkin kesälomia. Toisaalta harmittaa, ettei olo ole virkistynyt ja levännyt, mutta toisaalta taas ajattelen, että tämä on jonkun hyvän hinta. Olen nimittäin onnellisesti raskaana. Alkuraskaus on ollut huonovointista ja kesälomakin sen mukaista. Pahoinvointi on ollut selvästi pahempaa mitä Tyyppiä odottaessa! Onneksi pahoinvointi on laantunut nyt toiselle kolmannekselle siirryttäessä. Olen kärsinyt myös voimakkaasta väsymyksestä, joka edelleen on läsnä. Suurimmaksi osaksi kesäloma meni kiville kesäflunssan takia, jonka harmillisesti nappasin puoli välissä lomaa mukaani. Sen seurauksena astma paheni ja oikeastaan vasta nyt viiden viikon jälkeen olen pystynyt laskemaan lääkitystä hiljalleen alemmaksi. Flunssa katkaisi henkisesti ”kamelin selän” ja kesäloma muuttui sitten sairauslomaksi. Lomaa jäi takataskuun tulevaisuuteen, jonka aion käyttää nyt syksyllä paremmalla menestyksellä.
Mutta se raskaus. Se tuntuu edelleen ihmeelliseltä ja hämmästyttävältä, mutta vähitellen todellisemmalta! Kaikki on tähän asti mennyt hyvin ja fyysistä oireiluani lukuunottamatta suhteellisen helposti. Olen ollut henkisesti tasapainoisempi ja rauhallisempi kuin Tyyppiä odottaessani, eivätkä pelot ole olleet niin hallitsevia kuin silloin aiemmin. Tämä ehdottomasti johtuu siitä, että nyt takana on onnistunut raskaus ja siitä elävä lapsi, eikä sitä kolmen epäonnisen raskauden taakkaa, joka veti pimeyteen. Olin rehellisesti sanottuna Tyyppiä odottaessa ihan rikki ja hajalla, mikä vaikutti vahvasti henkiseen puoleen koko raskauden ajan ja vaikutti myös vahvasti vauvavuonna. Voin silloin todella huonosti, mikä näin jälkikäteen on surettanut ja paljon. Onneksi nyt tilanne on toinen ja olen päässyt elämään tätä raskautta henkisesti kevyemmällä ololla. Mutta en kyllä siitäkään huolimatta ole mitenkään nauttinut olostani! En ainakaan vielä tähän mennessä.
Kehoni ja lihakseni ovat taas oireilleet raskauden takia, mutta nyt ne ovat ns.tuttuja juttuja. En siis hämmästy ja säikähdä jokaista uutta oiretta heti ensimmäisenä. Viime viikkoina maha on alkanut kasvamaan ja sen myötä alkoi heti Tyypin raskaudesta tutut vatsalihasten krampit. Ne ovat onneksi harmittomia, mutta osaavat olla pahimmillaan tosi kivuliaita ja pysäyttäviä, jos ne jäävät pidemmäksi aikaa päälle. Jäykkyys on ollut vahvasti läsnä ja olen ollut välillä tosi tuskastunut kehoni oloon.
Loppuraskaus tietysti pelottaa, kun Tyyppiä odottaessa se oli fyysisestikin niin hankalaa aikaa. Liikkuminen oli hankalaa, kivut olivat jatkuvasti läsnä, enkä saanut enää lopussa kunnolla nukuttuakaan. Minua pelottaa, jos sama toistuu ja nyt tässä kombossa on mukana tietysti täynnä energiaa oleva 2,5v Tyyppi! Miten jaksan ja miten me jaksetaan? Tätä huoltani olen tuonut yhdessä mieheni kanssa sosiaalityöntekijälle esille, joka onneksi on ottanut tilanteen hyvin haltuun. Saadaan tästä eteenpäin lapsiperheiden kotipalvelua, jonka avulla pystymme vähentämään minulle aiheutuvaa fyysistä kuormitusta. Tällaisen avun vastaanottaminen tuntuu itsestä tietyllä tavalla hankalalta ja häpeälliseltä, sillä haluan nähdä itseni pystyvänä ja kykenevänä ihmisenä. Oman rajallisuuden ja kykenemättömyyden myöntäminen on vaikeaa. En tiedä, tuleeko siitä koskaan minulle helppoa?! Mutta se tuntuu hyvältä, että saadaan apua ilman, että sen eteen on tarvinnut taistella valtavasti!