Olen jälleen kerran saanut kokea henkilökohtaisesti sitä, kun terveydenhuollossa prosessit eivät toimi ja se aiheuttaa potilaalle selvää haittaa. Olen joutunut olemaan neurologian poliklinikalle yhteydessä useita kertoja ja huolehtimaan itse, että asioitani hoidetaan. Tästä huolimatta asiat eivät ole hoituneet, mikä on mielestäni ihan käsittämätöntä! Suurin ja selvin minulle aiheutunut haitta on kuntoutusasioiden järjestymisen viivästyminen. Käytännössä olen koko alkuvuoden vain odottanut, että he hoitavat paperini eteenpäin ja saisin aikanaan päätöksen fysioterapian jatkumisesta. Kahden kuukauden aikana he ovat onnistuneet sössimään saman asian kahdesti peräkkäin! Tuntuu aivan käsittämättömälle, miten ihmeessä he siinä onnistuivat??!

Kävin joulukuun alussa neurologian poliklinikan kautta fysioterapeutin kuntoutusarviossa, jonka lausunnon perusteella lääkärini tekisi suosituksen kuntoutuksesta. Kun mitään ei minulle päin ollut kuulunu kuukauteen, soitin neurologian sairaanhoitajalle. Soittaminen ei ole mitenkään yksinkertainen operaatio, sillä soittoajat ovat vain tiettyinä aikoina ja yleensä linja on koko sen ajan varattu. Kun puhelimessa keskustelin sairaanhoitajan kanssa, minulle jäi vaikutelma, ettei asiaani oltu muistettu laittaa lääkärin työlistalle ollenkaan. Puhelun aikana hoitaja laittoi asian lääkärin työlistalle ja kertoi lääkärin käsittelevän asian seuraavalla viikolla. Omakannan kautta luin kirjauksesta, että hän tekee suosituksen fysioterapiasta ja saman tekstin sain postissakin kotiin. Muuta kirjekuoressa ei ollutkaan. Odottelin ja odottelin. Mitään ei kuulunut, eikä tapahtunut.

Kun yli kuukausi oli kulunut, päätin soittaa uudelleen neurologian sairaanhoitajalle. Tai yritin. En päässyt lukuisista soittoyrityksistä huolimatta sairaanhoitajalle läpi, joten soitin sihteerille. Kysyin häneltä, että onko suositus tehty ja lähetetty eteenpäin? Samalla pyysin, että joku olisi minuun yhteydessä, jotta tietäisin, mitä tässä on seuraavaksi tapahtumassa, sillä kukaan ei ollut kertonut minulle, miten fysioterapiasuositus etenee ja minne. Sihteeri ei voinut jostain syystä itse tarkistaa, onko suositusta tehty, mutta lupasi selvittää soittoajan päätyttyä. Seuraava päivänä luin Omakannasta lääkärin kirjauksen, jossa lääkäri toteaa potilaan olleen yhteydessä ja ilmeisesti kuntoutusasiat eivät olleet järjestyneet. Kirjauksessa oli myös lause “tehdään lääkinnällisen kuntoutuksen suositus”. Tekstin sain jälleen kerran postilla kotiin, mutta kukaan ei kuitenkaan ollut minuun yhteydessä puhelimitse, vaikka olin erikseen pyytänyt. Taaskaan en päässyt neurologialle puhelimella läpi ja turhauduin tässä kohtaa jo aika tavalla tilanteesta. Avauduin asiasta ystävälleni viestillä, joka on toimintaterapeuttina samassa sairaalassa. Hän tarjosi apuaan ja lopulta hänen ystävällisellä avustuksella tilanne alkoi selventyä. Hänen avullaan sain varmuuden, että suositus on tehty. Ja se oli tehty peräti kahteen kertaan, kuten arvelinkin: tammikuussa ja sitten uudestaan helmikuussa, kun soitin sihteerille. Ystävältäni sain vielä puhelinnumeron oman kuntani kuntoutussuunnittelijalle, jolta voin tiedustella, milloin he käsittelevät suosituksen. Myöhemmin illalla samainen ystävä pistäytyi yllättäen tuomassa pikaisesti minulle tsemppaukseksi ja ilahdutukseksi ruusukimpun, suklaata ja vaahtokarkkeja sekä kasvonaamion. Hän myös halusi kuulla, miten jaksan ja voin. Aivan ihanaa, että elämässäni on tällaisia ihmisiä. Olen todella kiitollinen! ❤️

Talvilomakauden vuoksi sain reilun viikon päästä kuntoutussuunnittelijan puhelimella kiinni. Puhelimessa hän kertoi, ettei heille ole tullut minusta yhtään suositusta/lähetettä!! Ajallisesti myös jälkimmäisen suosituksen olisi pitänyt ehtiä etanapostilla jo perille. Hän katsoi minusta tehtyjä kirjauksia ja totesi, että kovasti niissä suosituksesta puhutaan, mutta sitä ei ilmeisesti ole lainkaan lähetetty, kun sitä ei meillä ole! Kuntoutussuunnittelija laittoi tästä huolimatta asiani heillä eteenpäin, jotta enempää ei tulisi turhia viivästyksiä minulle. Kun kerroin kuntoutussuunnittelijalle, kuinka hankalaa neurologian poliklinikan kanssa on ollut asioiden hoitaminen, hän kehotti tekemään tästä tapahtumasta muistuksen neurologian poliklinikalle, jos vain mitenkään löydän siihen voimia. Toistaiseksi vielä etsiskelen niitä voimia, jotta jaksan alkaa täyttämään virallista muistutuslomaketta ja miettimään koko prosessia. Juuri nyt se tuntuu vastenmieliseltä ja vaivanloiselta, mutta se tuntuu myös välttämättömältä. En voi enää katsoa näitä töppäilyjä sormieni läpi, koska näitä on minun kohdalleni sattunut jo ihan liikaa.

Kaikki tällaiset ikävät tapahtumat syövät minulta valtavasti uskoa ja luottamusta terveydenhuoltoon. Vuosien varrella olen havainnut, että asiat sujuvat siihen asti hyvin tai ainakin kohtalaisesti, kun kaikki tapahtuu yhden poliklinikan sisällä. Ongelmia tulee usein ilmi siinä vaiheessa, kun potilaan tutkiminen ja hoitaminen edellyttää jonkun toisen tahon toimenpiteitä, tai tiedon siirtymisen organisaatioiden välillä tai isossa organisaatiossa eri poliklinikoiden välillä. Potilaana koen, että minun itse täytyy olla koko ajan hoidostani ja tutkimuksistani tilanteen tasalla sekä tietää, kuka taho mistäkin asiasta on missäkin vaiheessa vastuussa. Joudun huolehtimaan asioiden sujumisesta ja varmistamaan, että tieto kulkee ja siirtyy eri toimijoiden välillä. Kokonaisuudessaan tämä on aivan hullu asetelma, kun miettii nykypäivän tietoteknisiä mahdollisuuksia ja etenkin Kanta-palvelun tuomia etuja. Miksi minun täytyy varmistaa, että tieto kulkee? Miksi minun pitää varmistaa, että minua tutkitaan ja hoidetaan asianmukaisesti? Minulle tämä kaikki on tietysti hirmuisen kuluttavaa ja kuormittavaa, kun elämässäni on muutoinkin paljon asioita yhtä aikaa menossa. Olen nyt yhtäjaksoisesti ollut kolme vuotta tässä tutkimuksien putkessa ja koko sen ajan tässä on ollut mukana useita eri tahoja. Olen ollut pomppupallo, joka on aina jostakin ottanut uuden kimmokkeen johonkin suuntaan. Jokaisella kimmokkeella olen pompannut odottamaan jonkin uuden tutkimuksen valmistumista tai aikaa johonkin uuteen paikkaan. Joskus odottaminen on ollut helpompaa, mutta joskus se on ollut vaikeaa, kuten nyt. Kivun kanssa odottaminen ei koskaan ole helppoa.

Historiassani tapahtuneiden asioiden vuoksi minulla on terveydenhuollossa väliinputoamisen pelko. Kaikki nyt tapahtunut tietysti muistuttaa siitä kokemuksesta, kun minut vain unohdettiin ja vasta vuosien päästä tajusin tapahtuneen (tästä kerroin yli vuosi sitten postauksessa Kun viestiketju katkeaa). Se nostattaa mielessäni pelkoa siitä, että joudun jatkuvasti taistelemaan hoidosta ja avusta. Pelkään, että väsyn tähän taisteluun tai sitä, että lopulta minun kohdallani nostetaan vain kädet pystyyn ja todetaan, ettei minua voida auttaa, koska olen liian hankala tapaus; lääketiede ja terveydenhuolto ei osaa auttaa. Neurologian polin töppäilyt ovat luonnollisesti saanut minussa aikaan paljon ärtymystä, turhautumista ja suuttumusta. Etenkin siinä valossa kiukkua nousee hyvin paljon, kun ajattelen, että fyysinen vointini olisi voinut pysyä paremmin tasapainossa, jos fysioterapiani ei olisi katkennut kokonaan. Tuntuu epäreilulta! Jossitella voin loputtomasti ja raivo ei muuta tapahtumia muuksi, joten en voinut antaa tunteiden viedä, vaikka epäreiluus tuntui lujasti.

Yön yli nukkuminen auttoi pahimman tunnevyyhdin rauhoittamiseen, joten päätin vielä kertaalleen soittaa neurologian sairaanhoitajalle ja kysyä, miksi suositusta ei ole aiemmin lähetetty, vaikka se on tehty jopa kahdesti?! Halusin selityksen sekä myös kertoa, että tämä kaikki tuntui pahalta. Sairaanhoitaja ei meinannut alkuun millään uskoa, ettei suositusta ole lähetetty lainkaan eteenpäin. Hän naputteli sanaakaan sanomatta pitkiä aikoja linjan toisessa päässä tietokonetta ja tutki tietojani. Lopulta hänen oli uskottava, ettei suostumusta ole lähetetty, kun toistamiseen kerroin kuntani kuntoutussuunnittelijan terveiset ja ilmaisin ärtymystäni tästä tilanteesta, eikä hän myöskään löytänyt tiedoistani todistetta suostumuksen lähettämisestä. Sairaanhoitaja sanoi, ettei voi siltikään ymmärtää, sillä suosituksia heillä tehdään joka päivä. Hän oli pahoillaan tapahtumista ja lupasi hoitaa suosituksen henkilökohtaisesti eteenpäin, jotta virallinen paperikin saadaan omaan kuntaani. Samalla sairaanhoitaja kertoi myös, että suositusten käsitteleminen ja lähettäminen kuuluu sihteerien tehtäviin. Tämä tieto auttoi minua ymmärtämään, missä kohdassa prosessia ongelma oli ollut. Eihän minun tavoitteeni tietenkään ole ketään osoitella sormella, vaan ymmärtää, miksi tipahdin taas prosessista ulos. Olen vuosien varrella ollut useiden eri poliklinikoiden kanssa tekemisissä ja ehdottomasti eniten on neurologian poliklinikan toiminnassa parannettavaa ja korjattavaa. Vahvasti epäilen, että jossain on joku toinenkin potilas, joka yhtyy tähän mielipiteeseeni. Jos minun kohdallani tällaista sössimistä tapahtui nyt peräti kahdesti peräkkäin, jotakin vastaavaa on ainakin kertaalleen täytynyt tapahtua jollekin muulle yhtä epäonnekkaalle potilaalle. Entä jos tällaista käy sellaiselle, joka ei jaksa tai kykene pitämään itse puoliaan? Pahimmillaan hänelle käy niin kuin minulle kävi kymmenen vuotta sitten.

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: