Silloin kun alkaa sattua ja tapahtua, asiat yleensä menevät pieleen. Viime aikaista eloani voi kuvata hyvin määritelmällä ”Surkeiden sattumusten sarja”. Miehenikin kysyi eräs ilta, että onko paha, jos ei enää osaa muuta kuin nauraa?! No mieluummin nauraa kuin itkeä, vaikka kyllä tässä on välillä jo itkettänytkin melko paljon.

Useampi vuosi meni, etten ole tarvinnut päivystyspalveluita kuin harvakseltaan. Nyt tälle talvelle käyntejä on ehtinyt kertyä useampia erinäisistä syistä. Tällä viikolla päivystysreissuja on tullut kourallinen, koska viikon alussa mursin oikean käteni! Murtuma ei ole paha, mutta riittävä pistämään oikeakätinen elämän ihan sekaisin. Ensimmäisellä päivystysrundilla käsi kuvattiin, todettiin murtuma ja kipsattiin. Tämän jälkeen olen tehnyt päivystyksen kipsaushuoneeseen kolme reissua, koska kipsin kanssa on ollut ongelmaa. Suurimmat ongelmat ovat olleet peukalon kanssa, johon kipsi on painanut todella kipeästi. Peukaloon tuli hermosärkyä, tuntopuutosta ja se myös turposi. Kokonaisuudessaan käsi on nyt kipsattu kolme kertaa ja nyt tämän viimeisimmän kipsin kanssa uskon selviäväni ainakin sinne asti, kunnes koko käden turvotus laskee ja sen myötä kipsi löystyy. Kontrolli käsikirurgiselle on kuun lopussa, jolloin kuulee, onko kipsaushoito ollut riittävä ja miten jatketaan. Toivon todella, että säästyn leikkaukselta.

Käden murtuminen harmittaa todella paljon, koska se aiheuttaa todella paljon harmia ihan kaikkeen! Monet arkiset askareet sujuvat kyllä, vaikkakin vähän kömpelösti, mutta työstä joudun olemaan pois useamman viikon. Tällä viikolla olisi ollut myös pitkään odottamani toimintaterapeutin arviokäynti, jossa olisi arvioitu käsien toimintakykyä. Soittelin ajan peruutuksen jo päivystyksen odotusaulasta röntgenkuvauksen jälkeen. Kerroin sihteerille tilanteen ja sanoin, että nyt on kyllä toimintakyky sen verran rajoittunutta, ettei edes vastaa todellisuutta. Seuraava vapaa aika löytyi vasta kesäkuulta, joten uskon siihen mennessä tämän episodin päättyneen. Ainakin toivon mukaan!

Ylivoimaisesti eniten murtuma harmittaa kuitenkin sen vuoksi, että vamma on täysin itse aiheutettu. Useaan otteeseen olen todennut, että tämä olisi ollut aivan täysin vältettävissä. Jossittelulle on aina varaa ja sijaa, mutta ei se enää jäkeen päin muuta tapahtunutta. Nyt muutaman päivän käsi paketissa elettyäni alan jo hiljalleen sopeutua, niin fyysisesti kuin henkisesti. Nyt todellakin kiitän itseäni, että olen vuosien varrella harjoittanut vasenta kättä erilaisissa askareissa, joten vasen ottanut melko sujuvasti paikkansa arkisissa askareissa. Henkisesti on vielä työstettävää, mutta olen kuitenkin päässyt jo “tämän kanssa on nyt vain elettävä” -pisteeseen. Nyt kävi näin ja huomenna on taas uusi päivä. Tästäkin selvitään!

One thought on “Ei mennyt niin kuin Strömsössä”

Kommentoi