Tänä aamun herätys oli kurja. Keho tuntui kokonaisvaltaisesti jäykältä ja olo lihaksissa oli tuskainen. Ihan jopa ahdistava. Ylösnouseminen ja liikkeelle lähteminen aiheutti kipua. Jokainen liike aiheutti kipua. Pystyin taas helposti havainnoimaan kivun kautta jokaisen liikkeeseen osallistuvan lihaksen. Se ei ole kiva tunne. Olin eilen sopinut mieheni kanssa, että menemme päivällä yhdessä salille. Jos tällaista ei olisi sovittu, ei mieleeni todellakaan olisi tullut urheileminen. Ei todellakaan. Vaati aika rutkasti tahdonvoimaa ja luonteenlujuutta pysyä päätöksessään. Miehen hienoisella avustuksella ja kannustuksella sain itseni liikkeelle, vaikka se vaatikin useamman tunnin. Onneksi mieheni tuntee minut, eikä hän tällaisina vaikeina aamuina hoputa minua, vaan hän osaa antaa minulle riittävästi aikaa ja tilaa. Hoputtaminen saa minut vain hermostumaan ja harvoin suostun sen jälkeen enää lähtemään mihinkään.
Aika pahasti yskähdellen lähti salireeni käyntiin, mutta rauhallisesti ja sinnikkäästi aloin kivusta huolimatta sitä liikuttamaan. Hiljalleen keho alkoikin vastaanottamaan liikettä muutenkin kuin huutamalla kivulla vastaan ja treeni alkoi vähän jopa sujumaankin. Olo kehossa on ollut nyt treenin jälkeen paljon parempi kuin aamulla. Kipu ja jäykkyys eivät ole kokonaan poissa, mutta ovat paljon vähempänä tai siedettävämpänä. Suurin vaikutus tulee varmasti mielen kautta, sillä liike virkisti mieltä ja aamuinen mörköfiilis vaihtui kevyempiin mietteisiin. Jälleen kerran saan todeta, että kehoa huoltava liike on lääkettä!