Jos lapsi ei tule kuulluksi, hän ei opi sanoittamaan tunteitaan, tarpeitaan ja itseään. Jos lapsi ei tule nähdyksi, hän ei opi hahmottamaan omaa kehollisuuttaan, eikä opi luomaan yhteyttä itsensä ja muiden välillä. Jos lapsi vielä näiden lisäksi tulee laiminlyödyksi ja kaltoinkohdelluksi, muuttuu hän haavoittuessaan vähitellen näkymättömämmäksi.
Minä olen lapsena haavoittunut ja muuttunut näkymättömäksi. Minä olen kuin näkymätön Ninni.
Näkymättömästä näkyväksi voi muuttua ainoastaan turvallisessa vuorovaikutuksessa. Niiden ihmisten ympäröimänä, jotka uskovat sinun olevan olemassa ja uskovat kykyihisi. Välittävät ja pitävät huolta näkymättömyydestä huolimatta. Näin minäkin olen alkanut hiljalleen muuttua näkyväksi, mutta en ole vieläkään aina ihan täysin näkyvissä. On hetkiä, joissa kadotan yhteyden itseeni, enkä saa sanoitettua tunteitani, joita käyn läpi. Niinä hetkinä muiden katseet ovat aivan liian pelottavia ja minulle turvallisinta on muuttua näkymättömäksi.
Tänään sain kokea aidon, empaattisen ja vilpittömän kohtaamisen. Minä koin todella nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tunnetta, vaikka tunsin olevani lähes näkymättömissä. Useiden vuosien ajalta minulla on kokemuksia, ettei kipuni ja oireeni ole tulleet aina kuulluksi ja ymmärretyksi. Huonot kohtaamiset terveydenhuollon alan ammattilaisten kanssa ovat muuttaneet minua ja kipuni näkymättömäksi. Ne ovat saaneet minut pelkäämään ja pärjäämään yksin. Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, koko asetelma muuttui tammikuussa 2017, kun poikkeava löydös löytyi. Asennemuutos hämmästyttää minua aina vain uudelleen ja uudelleen, ja kuulluksi tuleminen tuntuu joskus todella epätodelliselta. Menneet vuodet, vuosikymmenet ovat jättäneet jälkensä.
Minä tulin tänään täysivaltaisesti nähdyksi ja kuulluksi fysiatrian vastaanotolla. Tiesin ennalta, että vastassa on jälleen uusi ihminen, jälleen uusi lääkäri, jolle joudun kertomaan tarinaani alusta. Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, olen jo väsynyt olemaan potilas, joka aloittaa tarinansa aina alusta. Etenkin nyt viime päivinä voimavarat ovat olleet vähissä, enkä siksi ole jaksanut valmistautua vastaanottokäyntiin millään tavalla. Minun oli pakko mennä vastaanotolle sellaisena kuin olin; lähes näkymättömissä olevana, haavoittuneena ja uupuneena. Tästä kaikesta huolimatta minä tulin nähdyksi ja kuulluksi. Ihan kokonaan; minä, kipuni ja tunteeni. Kaikki oireeni, tunteeni ja kokemukseni saivat olla olemassa juuri sellaisina kuin itse ne koin ja tunsin. Myös traumataustani huomioitiin ja ymmärrettiin, mikä oli minusta täysin odottamatonta, koska kyseessä oli fysiatri, eikä psykiatri. Upealla tavalla hän otti minut kokonaisuutena. Ja minä uskalsin hiljalleen tulla vähän näkyvämmäksi. Uskalsin rohkeammin kertoa omaa tarinaani omilla sanoillani. Uskalsin ja sain olla minä.
Kun lähdin vastaanotolta, jouduin istumaan hetken kahvikupin ääressä pohtimassa kohtaamista ja kuulluksi tulemisen tunnetta, ennen kuin pystyin palaamaan arkeeni. Minua itketti. Tapa, jolla minut kohdattiin kosketti todella syvältä. Se sai sieluni värisemään. Kiitollisuuden määrää oli vaikea pukea sanoiksi. Lähtiessä sanottu pelkkä kiitos tuntui laimealta siihen nähden, mitä tunsin sisälläni.
On hyvin todennäköistä, etten tapaa kyseistä lääkäriä enää, sillä hän, kuten edellinenkin fysiatri on vain käymässä. Kerroin hänelle, että olen 2016 vuoden alusta laskettuna asioinut kohta neljänkymmenen lääkärin kanssa. Hän sanoi ”ei tuohon voi sanoa muuta kuin järkyttävää!” Hän jatkoi, että onko kukaan lääkäri tietoinen kokonaisuudestani? Kaikesta tästä, mitä elämässäni on menossa? Kyllä on, onneksi juuri nyt sentään yksi lääkäri, työterveyslääkärini, joka on pitänyt minut vuoden alusta alkaen tiiviissä kontrollissa. Mutta jos jään työttömäksi, menetän tietysti samalla oikeuden työterveyspalveluihin. Lääkäri teki jatkokysymyksen ”mitä sitten sinulle tapahtuu?” Erittäin hyvä kysymys! En oikein sillä hetkellä osannut vastata, mutta nyt tiedän; olen silloin vaarassa muuttua taas kokonaan näkymättömäksi. Tyhjän päälle jäädessäni muutun väistämättä kokonaan näkymättömäksi!
Minä haluaisin tulla viimeinkin kokonaan näkyväksi, mutta en vain pysty. Elämäni on juuri nyt siihen liian myrskyisää ja turvatonta.
One thought on “Kokonaisvaltaisesti kuulluksi ja nähdyksi tuleminen”