Tänään palasin töihin seitsemän viikon poissaolon jälkeen. Ihan vain hetkeksi, koska työsopimustani ei jatketa kuun lopun jälkeen… Useampi henkilö on sanonut, että itse vastaavassa tilanteessa olisi jättänyt menemättä. Olin vakaasti palaamassa jo silloin reilu kaksi viikkoa sitten töihin, kun olin saanut murtuneen käden suurin piirtein toimintakuntoiseksi, mutta elämä jatkoi rajua riepotteluaan ja päädyin sairaalaan kohdunulkoisen raskauden takia. Koska olin jo kertaalleen päättänyt palata töihin, halusin sen myös tehdä. Nyt olen ainakin jotenkin työkykyinen. Luultavasti juuri ja juuri. Minulla on olo, että haluan viedä kunnialla loppuun tämän työni, josta niin paljon pidän. En vain oikeasti halua antaa periksi, vaikka se tekisi valtavan kipeää. Olisinhan minä sairauslomaa saanut aivan satavarmasti ja sairausloman syykoodiksikin olisi useampiakin tarjokkaita. Työterveyslääkäri soitteli minulle sovitusti aamupäivällä, kun ei pystynyt antamaan minulle käyntiaikaa. Kun hän kuuli voinnistani, hän varmisteli useampaan kertaan, että jaksanko todella olla töissä?! Ihan aiheellinen kysymys ja huoli. Mutta minä olen päättänyt jaksaa, vaikka se ei todellakaan ole helppoa tässä tilanteessa. Ei fyysisesti eikä henkisesti! Ja siksi minua onkin nyt itkettänyt melko paljon.

Tilanne työmaalla ei todellakaan ole minulle henkisesti helpoin. Se on suorastaan ihan kamala. Minut on viimeisen puolen vuoden aikana ajettu täysin puun ja kuoren väliin. Pahimmalta tuntuu juuri se, että kohtelu esimiehen puolelta on ollut kylmän viileää. Hän ei ole kertaakaan viimeisen puolen vuoden aikana osoittanut minua kohtaan minkäänlaista empatiaa, vaikka on varsin hyvin nähnyt, että olen todella lujilla elämässäni kaikilta osin. Hän ei ole myöskään kertaakaan kysynyt ilmoitettuaan minulle tylysti puhelimitse sairauslomalla ollessani töiden loppumisesta, että kuinka jaksan tai kysellyt kuulumisiani. Se tuntuu täysin hullulta, sillä pieni työyhteisömme on melko tiivis ja huomaan saavani täysin erilaista kohtelua kuin kollegani. Minun on todella vaikea ymmärtää hänen käytöstään, sillä en itse koe tehneeni mitään väärää, vaikka hetkittäin mielen musertuessa epäilen minun olevani syyllinen jotenkin. Vaikka tilanne töissä on minulle ollut todella rankka jo pidempään ja aiheuttanut valtavan tunnemylläkän, en ole kertaakaan sanonut pomolle poikkipuolisia sanoja, reagoinut tunteella tai ollut asiaton. Olen omalta osaltani yrittänyt tehdä parhaani, hoitanut asioita asiallisesti ja olen yrittänyt olla hyvä. Olen kaikesta huolimatta pyrkinyt hoitamaan työnikin niin hyvin kuin olen kyennyt. Mutta kiitosta tai lämpimiä sanoja en ole sieltä suunnalta saanut. Olen usein vuosien varrella todennut, etten ymmärrä elämää ja ihmisten käytöstä, ja jälleen kerran en voi kuin ihmetellä! Minun pieneen päähäni ei taaskaan mahdu se, että miten ihmeessä saan osakseni tällaista?! En vain mitenkään voi ymmärtää…Fyysisesti minulla on melko kehno olo. Työpäivä tuntuu kehossa melko isosti. Pikkurilli tuntuu edelleen jäykältä ja hyvin heiveröiseltä. Se väsyy ja kipeytyy edelleen nopeasti rasituksesta. Puolessa välin päivää teippasinkin sen taas urheiluteipillä nimettömään kiinni, jotta en joutuisi sen kivun kanssa ojasta allikkoon. Tässä kohtaa taas tuntuu, että olen kyllä todella oman onneni nojaan jäänyt Käsikirurgisen suunnalta. Olinhan minä sinne muutama viikko sitten yhteydessä, mutta aivan turhaan. Kontrolliaikaa ei kuulema tipu kuin uudella lähetteellä! Suorastaan ihan hullua terveydenhuoltoa jälleen kerran! Mutta just nyt ei jaksa välittää.

Mutta pikkurilli on nyt melko pieni murhe. Ehdottomasti pahiten työpäivä tuntuu vatsassa. Jo muutaman tunnin istuminen herätti kivun häiritseväksi ja vähänkään nopeampi liikahtaminen tuntui repäisevänä kipuna leikkausalueella. Onneksi minulla on käytössäni sähköpöytä, joten pystyin loppupäivän työskentelemään seisten, sillä seurauksella, että jalkanikin ovat jäykistyneet. Seisominen kuitenkin helpotti vatsaa, mutta päivän rasitus aiheutti kuitenkin melko reilusti turvotusta, joka tietysti edelleen lisää kipua. Melkoinen kivun noidankehä! Juuri nyt kivun intensiteetti on melko reilu, sillä vielä näin tunti panacodin ottamisen jälkeenkin kipu tuntuu erittäin selväsi. Se on hieman huolestuttavaa…

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: