Viime kuukausina elämä on kulkenut muutamien päivien tai viikon sykleissä eteenpäin. Tietyllä tavalla elämäni on hetkittäin aika lyhytnäköistä ja välillä ihan täysin hetkessä elämistä. Kuukausien päähän on ollut vaikea ajatella ja etenkin alkuraskauden aikaan se oli täysin mahdotonta. Kun on päässyt viikkoja eteenpäin, on pystynyt ajattelemaan välillä sentään myös niitä viikkoja eteenpäinkin. Tavallinen arki ja työ ovat kannatelleet minua eteenpäin. Työni on usein melko hektistä, mukavaa ja mielekästä. Siihen on valtaosan ajasta ihan pakko keskittyä satasella, joten omia ajatuksia ei ehdi ajatella liikaa. Paljon on auttanut myös se, että olen sanonut itselleni päivittäin toistuvasti “kaikki on hyvin”. Se on ollutkin ainoa tapa pitää herkästi pelkoihin poukkoileva mieli jotenkin aisoissa. Se on ollut tapa pysähtyä ja keskittyä vain tähän hetkeen. Se on myös muistuttanut siitä, mikä on kaikkein tärkeintä; minulla on juuri nyt kaikki hyvin. Meillä on juuri nyt kaikki hyvin.

Kovin kauas ei tarvitse ajassa mennä taaksepäin, jolloin koko elämä oli ihan täysin ylösalaisin. Niistä ajoista moni asia ympärilläni on muuttunut ja se antaa edelleen paljon toivoa paremmasta huomisesta. Yksi suurin parannus on tapahtunut työelämässäni. Pari vuotta sitten edellisessä työyhteisössä koin etenkin lähiesimieheni taholta kylmää ja ymmärtämätöntä kohtelua. En edes tiedä, missä kohtaa tilanne muuttui niin hankalaksi ja miksi?! Pari vuotta oli mennyt ihan hyvin, enkä omalta osaltani tiedosta muuttaneeni tapaa olla ja tehdä töitä. Ilmapiiri työyhteisössä muuttui ja niin myös saamani kohtelu. Viimeisen vuoden aikana työyhteisössä ollessani en millään tavoin kokenut olevani tärkeä työntekijä. Suurimmaksi osaksi se johtui siitä, etten kokenut esimiehen edes arvostavan työntekemistäni ja osaamistani. Olin jo vuosia työskennellyt samalla tavalla; oma-aloitteisesti tehtäviin tarttuen ja asioita eteenpäin vieden. Siksi oli äärimmäisen turhauttavaa, kun yhtäkkisesti oma-aloiteisuudeltani vietiin selittämättä siivet ja jopa kiellettiin asioiden tekeminen. Tämä johti siihen, etten edes enää tiennyt, miten saan työskennellä ja tehdä töitä!

Pistin merkille myös sen, että loppuaikoina oli jatkuvasti jopa esimiehen taholta tilanteita, ettei minua otettu mukaan asioihin, ei pyydetty lounaalle/kahville tai tiedotettu pienen yksikkömme sisäisistä asioista. Tästä aiheutui se tilanne, että tunsin olevani aina vähän pihalla kaikesta! Minulle ei ole luonteenomaista se, että jatkuvasti kyselen ja tentataan ihmisiltä asioita. Ei varsinkaan silloin, kun ilmoilla leijuu asetelma, ettei minulle ole haluttu kertoa. Pahinta kaikista kokemuksista oli kuitenkin se, etten saanut työyhteisöstä mitään tukea vaikeaan elämäntilanteeseeni tai työssä jaksamiseen. Elämäni kokonaisuudessaan oli silloin todella raakaa ja rankkaa, mikä luonnollisesti aiheutti jaksamattomuutta kokonaisvaltaisesti ja myös sairauspoissaoloja. Vaikka yritin saada työterveydenkin avulla keinoja ja apua töissä jaksamiseen ja pysymiseen, en käytännössä saanut työyhteisössä mitään tukea. Kun lääkäri puolsi osasairauslomaa, olivat esimiehen antamat vaihtoehdot joko töissä tai sitten kokonaan sairauslomalla. Tätä ehdotonta, järkähtämätöntä ja myötätunnotonta asennetta työterveyslääkärini pahoitteli minulle neuvottelun jälkeen useita kertoja, vaikka eihän se ollut millään tavoin hänestä johtuvaa.

Esimiehen vastaantulemattomuus näkyi myös siinä, ettei edes etätyöpäiviä mahdollistettu. Tätä en voinut ymmärtää, kun yksin istuin päivät pienessä toimistokopissani. Sieltä päivän aikana liikuin pääasiallisesti vain syömään, kahville tai vessaan, ja hyvin harvoin kukaan kävi edes ovella. Näin jälkeenpäin tätä on vieläkin vaikeampaa ymmärtää, sillä säännöllinen etätyöpäivä on nyt ollut avainasemassa työssä jaksamisen näkökulmasta. Tuntuu surulliselta, ettei silloinen esimies halunnut olla mahdollistamassa mitään työssä jaksamisen keinoja. Minulla kuitenkin oli silloinkin halu olla töissä. Yritän koko ajan tehdä parhaani ja tasapainoilla vaikeassa tilanteessani.

Nyt todellakin olen kiitollinen, että pääsin pois tuosta myrkyllisestä ja kylmästä ilmapiiristä! Se tapa, jolla minua nyt kohdataan nykyisessä työyhteisössäni on täysin päinvastainen kuin aiemmin ja siitä olen todella kiitollinen. Minun voinnistani ollaan oikeasti kiinnostuneita, työpanostani arvostetaan ja lähiesimiehelläni on oikeasti halu tukea jaksamistani. Ja mikä ihaninta, saan kiitosta ja minuun luotetaan työntekijänä. Kaiken lisäksi olen päässyt tekemään sellaisia asioita, jotka ovat mielenkiintoisia, mielekkäitä ja joissa pääsen käyttämään monipuolisesti osaamistani sekä kehittymään ammatillisesti.

Nykyinen työni on kehittämistyötä ja se vaatii paljon ajattelemista, pohtimista ja oivaltamista. Olen siis tietotyöläinen ja asiantuntija, mikä on työnä toisinaan hyvin väsyttävää, kuormittavaa ja kuluttavaa. En ole koskaan oikein ollut aamuvirkku tai aamuihminen, ja tunnenkin aamuisin siis enemmän ja vähemmän väsymystä. Viime aikoina sitä on tuntunut olevan pääasiallisesti enemmän! Useampana aamuna on tuntunut todella tuskaiselle saada itsensä ylös sängystä ja saada keho liikkeelle. Mieli ja keho tuntuvat lähtevän aamuisin hitaasti käyntiin, eikä aamullista kankeuttani yhtään helpota se, kun jälleen eletään sitä aikaa vuodesta, jolloin yöt ja aamut alkavat olla kylmiä. Olen nyt koko syksyn pitänyt säännöllisesti yhden päivän viikossa etätyöpäivänä ja se on auttanut hurjan paljon jaksamisessa. Yhtenä aamuna voi nukkua hetken pidempään, eikä tarvitse lähteä minnekään ja saa työskennellä pääasiallisesti häiriöttömässä ympäristössä avokonttorin sijaan. Minusta oli aivan ihanaa, kun kuukausi sitten lähiesimieheni otti oma-aloitteisesti puheeksi, että tarvittaessa voidaan miettiä useampaa etäpäivää viikossa. Tämäkin kertoo siitä, että nykyinen lähiesimieheni oikeasti välittää ja haluaa tukea jaksamistani sekä arvostaa työpanostani.

Mutta se työ on loppujen lopuksi nyt elämässäni toisarvoista, vaikka minun onkin tunnollisena ihmisenä välillä se vaikea myöntää. Elämän arvomaailma on vuosien varrella hiljalleen jatkuvasti muuttunut ja muovautunut, ja olen hiljalleen oppinut laittamaan itseni etusijalle. Olen oppinut arvostamaan ja vaalimaan itseäni ja omaa elämääni. Vaikka mieli ei nyt pystykään aina ajattelemaan kovin pitkälle tulevaan ja vaikka mielessä onkin välillä pelot ja kauhut herkästi jylläämässä, on minulla juuri nyt kaikki hyvin. Minulla ei ole mitään hätää ja olen turvassa! Se ei ole minulle itsestään selvyys, koska olen kokenut aitoa turvaa vasta viime vuosina. Minulla on elämässäni ihania ihmisiä ympärilläni, joiden kanssa on mukava olla. Useampi ammattilainen on aidosti kiinnostunut tilanteestani, voinnistani ja jaksamisestani. Saan heiltä tarvittaessa tukea ja apua. Minulla on koti, jossa minun ei tarvitse pelätä ketään tai mitään, ja minulla on siellä hyvä olla. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että juuri nyt pienellä sinnikkäällä elämällä kohdussani on kaikki hyvin! Voi, miten ihanalta se tuntuukaan! <3

Kommentoi