Aamulla totesin eräälle erikoislääkärille tapaamisen lopussa ”Mun elämässä on nyt vähän kaikki päin seiniä!” Hän oli hetken hiljaa ja totesi ”Niinhän tuo tuntuu olevan.” Olen ohimennen aiemmissa kirjoituksissa maininnut, että elämä on ollut pidempään rankkaa ja kuormitteita on valtavan paljon. Jotenkin tuntuu, ettei niille näy loppua. Koko ajan tulee uutta vettä myllyyn ja vauhti vain kiintyy! On vaikeaa ymmärtää, miksi elämä vastustaa näin tehokkaasti ja mikä on kaiken tarkoitus? Viime aikoina on tuntunut jo täysin siltä, että tämä elämä haluaa minut vain hengiltä! Kiduttaa hiljaa hengiltä!

Olen pitkään puntaroinut kirjoitanko tänne blogiin tästä kipupisteestäni ja missä määrin. Aiemmin olen ajatellut, että jos kirjoitan tästä aiheesta, kirjoitan vasta, kun olen elänyt pois vähän kauemmaksi myrskynsilmästä. Viikonloppuna keskustelin erään ihmisen kanssa, joka sai minut ajattelemaan: miksi en kirjoittaisi juuri nyt, kun kuitenkin on tarve purkaa tätä jotenkin?! Todellisuudessa en tiedä, milloin edes pääsen pois myrskynsilmästä, jossa olen elänyt jo pari vuotta. Tällä hetkellä valoa ei näy tunnelin päässä.

Olemme tahattomasti lapseton pariskunta. Olemme yksi viidestä. Asia paljastui meille pari vuotta sitten, kun tovin tuloksettoman yrittämisen jälkeen hakeuduimme tutkimuksiin ja sen jälkeen tie on ollut todella kivikkoinen. Saimme lähetteen Lisääntymislääketieteen poliklinikalle, jossa ensikäynnin jälkeen tiemme vei suoraan rankimpiin hoitoihin. Se oli shokeeraavaa, sillä olin vuosia hiljaa lasta toivoessani samalla pelännyt valtavasti, ettemme saa lasta! Tiesin, että edessä on rankka ja kuluttava tie, mutta koskaan en uskonut sen olevan näin rankka, mitä juuri nyt koen! Tämä tilanne on todella raastava, koska epätietoisuus on hirvittävä.

Kuukausi sitten minulle tehtiin jälleen yksi alkionsiirto. Heitin toivoni täysin monta päivää ennen klinikan antamaa virallista testipäivää ja jätin keltarauhashormonitukilääkityksenkin pois, koska minulla alkoi vuoto, oli kipuja ja testi näytti negatiivista. Kaksi päivää sen jälkeen tein raskaustestin, joka olikin positiivinen. Samalla sekunnilla minun kimppuuni hyökkäsivät menettämisen pelko ja ahdistus. Aiemmat menetykset ovat jättäneet jälkensä! Kaksi päivää plussatestin jälkeen, päivää ennen kuin matkustin Hollannista yksin kotiin alkoi hurja vuoto rajun kivun kera. Ajattelin, että taas meni kesken! Palasin Suomeen, ilmoitin klinikalle ja teimme lääkärin kanssa jatkosuunnitelmat. Edessä olisi muutaman kuukauden hoitotauko, koska henkisesti en enää jaksa yhtään pettymystä tai menetystä. Ajatuksissani siirryin eteenpäin ja jäin odottelemaan uuden kierron käynnistymistä, kun kaksi päivää hurjan vuodon jälkeen viiva oli mielestäni alkanut haalentunut.

Vappuaaton iltana, reilu viikko ensimmäisen positiivisen testin jälkeen havahduin raskausoireisiin. Vappuaamuna tein testin, johon tuli paljon vahvempi viiva kuin aiemmin. Hämmästytti, kummastutti sekä kauhistutti. Pelko, joka ensimmäisen positiivisen testin jälkeen tuli, palasi ryminällä. Pelkäsin kohdunulkoista raskautta, mutta en tiedä yhtään, mistä tuo pelko tuli. Keskiviikkona soitin klinikalle ja kerroin, että testiviivat ovat vahvistuneet uudelleen. Sain lähetteen laboratorioon hcg-hormonipitousuuden tarkistukseen. Tulos kertoi, että hormonia on reilusti, mutta hyvin paljon alakanttiin siihen nähden, kuinka kauan alkion siirrosta jo oli. Hoitaja kertoi, että lääkäri epäilee kohdunulkoista raskautta tai epätäydellistä keskenmenoa. Sovimme parin päivän päähän perjantaille uuden labran, jotta nähtäisiin, mihin hcg oli matkalla ja millä vauhdilla.

Oma pääni petti, eikä kestänyt epätietoisuutta. Torstaiaamuna kävelin suoraan naisten polin päivystykseen ilman etukäteisilmoitusta tai lähetettä, vaikka minulla ei fyysisesti mitään hätää ollutkaan. Henkisesti hätä oli todella suuri! Onneksi minut vastaanotettiin todella ihanasti, lämpimästi ja ymmärtäväisesti. Erikoistuva lääkäri tutki ja ultrasi sekä konsultoi erikoislääkäriä, joka myöskin ultrasi. Missään ei näkynyt mitään (uutta) poikkeavaa, joten he diagnosoivat keskenmenon. Erikoislääkäri kaavaili, että hcg-arvon tarkistettaisiin vasta viikon päästä uudelleen. Ehdin ajatella, että viikossa pääni sekoaa aivan liian monesti ja kysyin, ettenkö voisi kuitenkin käydä huomenna, kun aikakin on varattu? Erikoislääkäri vastasi hieman tylysti, että ei se arvo kuitenkaan ole lähellä nollaa, koska raskaushormonin poistuminen elimistöstä vie viikkoja. Ärsytti todella paljon, mutta sanoin vain, että tiedän kyllä kokemuksesta… En alkanut väittämään vastaan, vaikka vahvasti tunsin hormonipitoisuuden olevan nousussa. Sehän oli vain tunne.

Onneksi sain mennä labraan, koska hcg-pitoisuus oli kahdessa päivässä tuplaantunut! Klinikan hoitaja soitteli minulle sovitusti tuloksen ja sanoi, että vahvasti edelleen epäillään kohdunulkoista raskaus. Hän varasi maanantaille uudet labrat ja käski niiden jälkeen mennä heti naisten polin päivystykseen. Sanoi, että viikonloppuna tulee heti hakeutua päivystykseen, jos tulee kovaa kipua tai vuoto runsastuu, koska silloin voi olla jo kiire leikkaukseen. Hän myös kehoitti ennen maanantain käyntiä olemaan puolesta yöstä alkaen ravinnotta, jos tarvitsee tehdä laparoskopia. Tuntui hurjalta olla kävelevä aikapommi! Selvisin viikonlopun yli onneksi ongelmitta, vaikka aloinkin kipuilla jonkin verran enemmän sunnuntaista alkaen. Maanantaina aamulla sairaalaan tullessani toivoin, että pääsisin viimein epätietoisuudesta, mutta toisin kävi! Labratulos kertoi, että hcg on edelleen noussut tuplaten. Erikoistuva lääkäri sekä erikoislääkäri ultrasivat minua todella pitkään, mutta eivät vain mistään löytäneet raskautta! Minut otettiin osastolle seurantaan ja lääkittäväksi, koska tilanne on niin epäselvä ja minulla on kipuja. Elän nyt täysin hetki kerrallaan ja jälleen huomenaamulla ravinnotta, jos tarvitsee leikata.

Elämä pyörittää julmasti veistä haavassa… olen raskaana, mutta en tavalla, josta voisi mitenkään olla onnellinen.

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: