Siitä puhe, mistä puute, vai onko sittenkään?

Rauta ja raudanpuute on herättänyt paljon keskustelua viime aikoina. Olen seuraillut keskustelua erilaisissa foorumeissa ja todennut, että aihe on jakanut etenkin lääkäreiden mielipiteitä hyvin jyrkästi. Keskusteluissa on mukana paljon heitä, jotka kokevat aiheen erittäin henkilökohtaisena ja kirjoittavat oireistaan sekä väsymyksestään, ja yrittävät saada apua tilanteeseensa. Aihe herättää keskustelijoissa paljon tunteita ja se tuo myös keskusteluun…

Apuvälineistä apua

Kuukausi sitten kävin apuvälinepalveluista noutamassa ensimmäiset pienapuvälineeni. Lähtökohtaisesti olin hyvin hämmästynyt siitä, että sain ylipäätään myönteisen päätöksen ja saan apua. Kun ensimmäisen kerran käytin ruuanlaitossa uusia apuvälineitä, hämmästykseni jatkui: apuvälineet toimivat! Koin onnistumisen tunnetta ja iloa, jonka jaoin myös instagrammissa ruuanlaiton lomassa: Oivalsin, että voisin oikeasti hyötyä monista muistakin apuvälineistä. En vain itse tiennyt, mistä…

Itsensä suojaaminen lisävaurioilta

Kerroin kuukausi sitten kokemuksiani psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolta kirjoituksessa Kuinka kauan tätä voi kestää?. Kerroin kohtaamisesta, joka oli todella repivä, kuohuttava ja lopulta lamaannuttava. Sillä hetkellä kokemani turvattomuuden tunne oli jotakin aivan käsittämätöntä ja minun sietokykyni ylittävää. Konfliktin jälkeen istuimme huoneessa yli 20 minuuttia täysin hiljaa. Sairaanhoitaja puhumattomuudelle en tiedä syitä, mutta itse en kyennyt enää…

Kuinka kauan tätä voi kestää?

Viime helmikuussa kirjoitin postauksessa Avun pyytäminen ja saaminen on taitolaji jonkin verran siitä, miten monimutkaiseksi ja vaikeaksi koen psyykkisen avun saamisen. Hain silloin aktiivisesti apua jaksamiseni tueksi, mutta avun saaminen ei ole ollut ollenkaan yksinkertaista. Jälleen olen todennut, että avun hakeminen ja saaminen vaatii todella sitkeyttä ja voimavaroja! Kirjoitin silloin olevani väsynyt potilaana olemiseen ja…

Kuuletko, kun puhun peloistani?

Viimeksi kirjoitin diagnoosin odottamisen vaikeudesta, kivusta ja kivun kohtaamattomuudesta. Kehollisuudesta. Erinäisten tapahtumien vuoksi aloin peilaamaan kirjoittamaani pelon ja tunteiden valossa. Miten niitä on kohdattu? Onko ne kuultu? Onko minua kuultu? Juuri tällä hetkellä minulla on paljon pelkoa. Ahdistusta. Nämä raskaat tunteet eivät onneksi ole vielä iskeneet aivan täysin kanveesiin, mutta se lamaantumispiste ei taaskaan ole…

Paluu arkeen

Minun arkeni neljän viikon kesäloman jälkeen alkoi isolla vaihteella maanantaina. Niin isolla, että voi jo todeta loman unohtuneen! Olin koko edeltävän viikonlopun reissussa ja olo oli melko rähjäinen ja nuhjuinen, kun saavuin sunnuntai-iltana kotiin. Tuntui epätodelliselta, että seuraavana aamuna menen töihin. Unirytmi on lähestulkoon koko loman ajan ollut hieman nitkahtanut ja korjausliike tehtiin jälleen kerran…

Hammasta purren

Tänään palasin töihin seitsemän viikon poissaolon jälkeen. Ihan vain hetkeksi, koska työsopimustani ei jatketa kuun lopun jälkeen… Useampi henkilö on sanonut, että itse vastaavassa tilanteessa olisi jättänyt menemättä. Olin vakaasti palaamassa jo silloin reilu kaksi viikkoa sitten töihin, kun olin saanut murtuneen käden suurin piirtein toimintakuntoiseksi, mutta elämä jatkoi rajua riepotteluaan ja päädyin sairaalaan kohdunulkoisen…

Käsikirurgin vastaanotto

Kaksi kättä ja kymmenen sormea. Kaikki tarpeellisia.

Viimeisen kuukauden aikana olen todennut, että luoja on syystäkin luonut ihmiselle kaksi kättä ja jokaisella sormella on tehtävänsä. Myös pikkuruisella rillillä. Silloin kun dominoiva käsi on pois pelistä, moni asia muuttuu haasteelliseksi. Arkiset askareet ovat entistä hitaampia ja hankalampia. Osa jopa niin vaikeita, että mieluummin jättää ne tekemättä. Tuli huomattua, että suurin osa kotitöistä vaatii…

Kaukana kotoa päivystyksessä

Istun ja valvon mieheni unta. Ilta on ollut pelottava. Kaikki siinä on ollut pelottavaa. Tunnen avuttomuutta ja turvattomuutta. Olemme kaukana kotoa, vieraassa maassa ja Hän, joka on ainoa turvani täällä, on todella kipeä. Se on pelottavaa ja turvatonta! Yleensä asetelma on toisinpäin: minä olen se potilas. Se on paljon tutumpaa. Näin kirjoitin viime yönä päiväkirjaani.…

Kipu joka repii kappaleiksi

Viimeiset viikot ovat olleet jokseenkin rankkoja. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Yleensä ne kulkevatkin symbioosissa; matala mieliala ruokkii kipua ja kipu latistaa mielialaa entisestään. Oravanpyörä on valmis ja joskus sen pysäyttäminen onkin aika taiteilua. Tunnistan, että minulla on paljon keinoja ja välineitä haasteellisiinkin tilanteisiin, mutta omat rajat tulevat silti turhankin usein vastaan. Nyt viimeisen parin vuoden aikana…