Kivunhoidon ristiaallokkoa

Jos kipu on riittävän kovaa, sen näkee usein ihmisen olemuksesta jo ilman sanojakin. Voimakas kipu vaikuttaa ihmiseen psykofyysisesti monella tavalla ja aiheuttaa myös fysiologisia muutoksia, jotka ovat mitattavissa ja havaittavissa. Omastakin kokemuksestani voin sanoa, että kova kipu hyvin herkästi vetää koko kehon kipsiin ja aiheuttaa jännittyneisyyttä lihaksissa kipualueella tai jopa koko keholla. Lisäksi hyvin usein…

Jälleen kerran täydestä pysähdyksestä liikkeelle

Minua ärsyttää! Tämä on ties kuinka mones kerta nyt muutaman vuoden sisään, kun joudun tsemppaamaan, jotta pääsen taas täydestä pysähdyksestä liikkeelle. Nämä pysähdykset ovat tulleet pakon sanelemana, eikä ole ollut useinkaan kiinni omasta laiskuudesta. On toki niitäkin ollut, että laiskuuden takia vauhti on hiipunut hieman, mutta ei pysähtynyt. Takaraivossa on niin vahvana se, että kuinka…

Käsikirurgin vastaanotto

Kaksi kättä ja kymmenen sormea. Kaikki tarpeellisia.

Viimeisen kuukauden aikana olen todennut, että luoja on syystäkin luonut ihmiselle kaksi kättä ja jokaisella sormella on tehtävänsä. Myös pikkuruisella rillillä. Silloin kun dominoiva käsi on pois pelistä, moni asia muuttuu haasteelliseksi. Arkiset askareet ovat entistä hitaampia ja hankalampia. Osa jopa niin vaikeita, että mieluummin jättää ne tekemättä. Tuli huomattua, että suurin osa kotitöistä vaatii…

Liike on lääke

Tänä aamun herätys oli kurja. Keho tuntui kokonaisvaltaisesti jäykältä ja olo lihaksissa oli tuskainen. Ihan jopa ahdistava. Ylösnouseminen ja liikkeelle lähteminen aiheutti kipua. Jokainen liike aiheutti kipua. Pystyin taas helposti havainnoimaan kivun kautta jokaisen liikkeeseen osallistuvan lihaksen. Se ei ole kiva tunne. Olin eilen sopinut mieheni kanssa, että menemme päivällä yhdessä salille. Jos tällaista ei…