Minua ärsyttää! Tämä on ties kuinka mones kerta nyt muutaman vuoden sisään, kun joudun tsemppaamaan, jotta pääsen taas täydestä pysähdyksestä liikkeelle. Nämä pysähdykset ovat tulleet pakon sanelemana, eikä ole ollut useinkaan kiinni omasta laiskuudesta. On toki niitäkin ollut, että laiskuuden takia vauhti on hiipunut hieman, mutta ei pysähtynyt. Takaraivossa on niin vahvana se, että kuinka…
Hyville ihmisille pitää tapahtua hyviä asioita
Otsikon lauseen kirjoitti minulle eräs ihminen, joka yllättävästi otti minuun yhteyttä linkedinissä. Hän on minulle tuttu työkuvioista, mutta en sielläkään ole mitenkään suuremmin hänen kanssaan ollut tekemisissä, joten siksi pidän hyvin yllättävänä hänen yhteydenottoa. Hänen korviin oli ilmeisesti kantautunut työtilanteeni tai siis se, että työni on loppumassa kuun lopussa. Hän lähestyi minua kysyäkseen, saako hän…
Suru sai minut kiinni
Fyysisesti voin päivä päivältä paremmin. Kipuja on vielä jonkin verran sekä myös vuotoa. Liikkuessaan saa olla edelleen varovainen, sillä haavakipu äityy herkästi. Jaksan jo jonkin verran puuhastella jotakin, mutta väsyn hyvin nopeasti. Väsymys tuntuu pohjattomalta ja ilman päiväunia en ole vielä mennyt päivääkään. Leikkaus on ollut selvästi iso rasite elimistölle, mutta niin on tämä flunssakin.…