Istun ja valvon mieheni unta. Ilta on ollut pelottava. Kaikki siinä on ollut pelottavaa. Tunnen avuttomuutta ja turvattomuutta. Olemme kaukana kotoa, vieraassa maassa ja Hän, joka on ainoa turvani täällä, on todella kipeä. Se on pelottavaa ja turvatonta! Yleensä asetelma on toisinpäin: minä olen se potilas. Se on paljon tutumpaa. Näin kirjoitin viime yönä päiväkirjaani.…
Ei mennyt niin kuin Strömsössä
Silloin kun alkaa sattua ja tapahtua, asiat yleensä menevät pieleen. Viime aikaista eloani voi kuvata hyvin määritelmällä ”Surkeiden sattumusten sarja”. Miehenikin kysyi eräs ilta, että onko paha, jos ei enää osaa muuta kuin nauraa?! No mieluummin nauraa kuin itkeä, vaikka kyllä tässä on välillä jo itkettänytkin melko paljon. Useampi vuosi meni, etten ole tarvinnut päivystyspalveluita…